Lapin pianopäivä
Arctic Piano Fest 2018 jatkui 7.4.2018 Lapin musiikkiopiston kanssa järjestetyn Lapin pianopäivän merkeissä. Pianopäivä kokosi pohjoissuomalaisia pianonsoiton opettajia sekä oppilaita yhteen Lapin musiikkiopistolle. Ohjelman lomassa meillä oli aikaa tutustua ja vaihtaa ajatuksia. Osallistujia oli Rovaniemeltä, Sodankylästä, Pellosta, Kemijärveltä, Sallasta sekä Oulun seudulta. Pidimme pianopäivän yhteydessä Lapin pianoseura ry:n vuosikokouksen.
Pianopäivän ohjelmassa oli diplomisäveltäjä Miika Hyytiäisen sävellystyöpaja lapsille sekä työpajan loppukonsertti, jossa kuulimme teoksen ”Mehiläisistä”. Musiikin maisteri, Lapin musiikkiopiston musiikin hahmotusaineiden opettaja Silja Hurtig-Veteläinen piti havainnollisen ja kiinnostavan opetusdemonstraation musiikin perusteiden integroimisesta piano-opetukseen. Lapin musiikkiopiston pianonsoitonopettaja Maiju Roine esitteli lasten piano-opetukseen suunnatun sävellyskokoelmansa Kahdeksan vuodenaikaa ja muita pianokappaleita, jotka kuulimme Lapin musiikkiopiston taitavien nuorten pianistien esittämänä. Pianosävellykset julkaistaan Sulasolin kustantamana alkuvuodesta 2019.
Pianopäivä huipentui poikkitaiteelliseen oppilaskonserttiin, jossa Lapin musiikkiopiston edistyneemmät pianistit esittivät Robert Schumannin Papillons op. 2. Pianonsoitonopettaja Maria Ala-Hannula on tutkinut teosta opinnäytetyössään, ja hän piti kiintoisan teosesittelyn ennen konserttia. Konsertin aikana luettiin Sam Krausen suomentamat tekstikatkelmat Jean Paulin romaanista Flegeljahre, joka on ollut säveltäjän inspiraationa hänen säveltäessään Papillons-teosta. Teos kuvaa kolmiodraaman käänteitä naamiaistanssiaisissa, ja viimeisessä osassa esiintyivät myös Lapin tanssiopiston tanssinopiskelijat omalla koreografiallaan. Papillons saa uusintaesityksen valtakunnallisessa pianoseminaarissa helmikuussa 2019.
Pianopäivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut, ja saimme kovasti kiitosta osallistujilta!